Hirveä pahoinvointi. En ole saanut kuukauteen alas juuri muuta, kuin leipää, leipää ja lisää leipää. Olo on turvonnut ja pahoinvoiva, vieroitusoireet on aika pahat (lähinnä psyykkiset), haluan joka toinen minuutti tappaa itseni ja kaikki ympärilläni ja joka toinen minuutti olen euforiassa.
Elämääni ei kuulu juuri mitään, paitsi NA- ja AA -juttuja, päihdemammapolijuttuja ja sen semmosta. Mietitään jatkoasumista. Rahajuttuja, sossujuttuja, lastensuojelun juttuja ynnä muuta.
Ja kesä tulee, maha kasvaa. :)
tiistai 29. huhtikuuta 2014
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Olen pohtinut jo tarpeeksi pitkään. Aion pitää tämän lapsen, ja aion ottaa kaiken avun ja tuen vastaan, mitä saan.
Lääkäri teki musta ennakollisen lastensuojeluilmoituksen ja menen parin viikon päästä käymään sossussa tapaamassa aikuispuolen ja lastensuojelupuolen sossuja. Puhutaan ensikotiasioista ja muista. Seuloista ja päihdeäitien polista. Päihdeäiti. Voi luoja mikä termi. Oon otsamerkitty, mutta olen itse otsamerkinnyt itseni.
Lääkäri sanoi, että mahdollisia vaurioita on tässä vaiheessa mahdoton arvioida. Nyt pitää vaan toivoa, että mun elimistö kestää. Milloin se olikaan, kun mulle annettiin vuosi elinaikaa?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)