Hektistä, hektistä, epärytmistä,

ulos-sisään, hengitä nainen, muista hengittää. Jos et ole nainen, niin hengitä silti.

And the first thing that flashed into my gulliver was that I'd like to have her right down there on the floor with the old in-out, real savage. 

Annan kaikille halukkaille, mutten anna kenenkään koskea minua niin, että se tuntuisi missään. Paitsi kipusignaaleina Durexin säestämänä litinänä. Kirpeänä litsarina tai nipistyksenä, poltteena, kun sormet puristavat perseihrat yhteen.

Tuuba tai pasuuna tai joku, välillä läskibasso rytmittää rytmihäiriöt, vetää pari lyöntiä sydämeni puolesta. Jos sydän osaisi puhua, se varmaan huokaisi syvään ja sanoisi "vitun ämmä". Maksani olisi menettänyt puhekykynsä jo kauan sitten.

Pikkujouluja varten ostamani pikkumusta on täynnä eritäytteisistä savukkeista aiheutuneita reikiä, haisee viinalta ja näyttää siltä, kuin olisin ottanut osaa sadan miehen bukkakeorgioihin. Todellisuus ei vastaa edellämainittua lukua.

Kela on jo panostanut, ja minä vaan lihon. Ja näytän kamalalta, vaaka meni rikki, takerrun koiriin, kuin viimeiseen oksaan rotkon reunalla. Jos kuolen, haluaisin, että koirani söisivät minut. Siten minusta olisi hyötyä edes jollekin, vaikka maksankin veroja 19% kuukaudessa.

Kaikki on katkonaista, enkä muista eilistä enkä huomista.
Tak tak tak tak.                                                                                                    Purkkaa hermoradoissa.

No time for the old in-out, love, I've just come to read the meter.

1,5 kuukautta kestänyt jatkuva sairastelu vetää yleiskunnon ihan matalaksi. Silti koskaan ei ole tarpeeksi kipeä, että voisi olla rehellisesti saikulla, eikä feikkisaikulla "köh köh sattuu ja ripuli lentää". Nokka on tukossa, pää on tukossa, keuhkot on tukossa, silmät ei liiku, ne kuivuu ja rahisee luomien alla, nenästä valuu verta (ohuiksi syöpyneet limakalvot aiheuttavat tämän jokatalvisen punaisen ongelman, siksi en käytä valkoisia talvitakkeja), sormenpäät sinertää, hyvä kun jaksaa kävellä metron raput ylös. Alaspäin mennessä huimaa niin, että oksennus meinaa lentää edessäolevan mummon turkismyssylle.

Ostan kilokaupalla appelsiineja, verigreippejä ja muita sellaisia kirpeitä juttuja, joissa on varmasti paljon vitamiineja ja muita hyviä juttuja. Puristan niistä mehuja, joita juon.

Paino on pudonnut 7kg about kahdessa viikossa. Tämä ei voi olla enää normaalia. Lääkäri sanoo, että lopetaseoksentaminen, aineenvaihdunta lässynlää on hidastunut lässynlää ja toisaalta sen myös nopea lässynlää ja sekaisin entäs sitten nuo e-pillerit lässynlää juotko vettä jne.

Niinpä vedän maksimit Panacodia, lisäksi Sirkkoja ja helvetisti teetä. Tuijotan Ozia valkoisena peiton alla sohvaan uponneena, litkin sitä teetä enkä tajua mitään, välillä nukahdan ja havahdun ja kelaan taaksepäin, pahoittelen T:lle, etten ole kokkailu tai seksituulella, kun sattuu ja särkee.

Ehkä jään sittenkin tänne. T osaa kuunnella ja jutella ja vastaanottaa ja antaa anteeksi. Meillä on nyt rauhallista ja voidaan nojata toisiimme sohvalla ihan normaalisti.

Minähän tässä se tuuliviiri olen.

Olo soljuu. Näin ainakin sanoin lääkärille, joka mittaili mua, yritti väistellä, kun katsoin suoraan silmiin. Sillä on sellaiset harmaat silmät harmaasankaisten silmälasien takana, ja ne lasit pienentää sen silmiä, eikä ne silmät oikein ole minkäänlaiset. Ne ei kerro mitään, ne ei värähdä, ne ei hymyile, ne vaan on ja möllöttää kuopissaan. Mun lääkärillä ei ole sielua. Sen äänikin on sellainen tasainen ja sillä on pälvikaljukin ja kaikkea. Stondaakohan sillä edes. Se on niin mitäänsanomaton, etten ymmärrä miten tuollainen nysvä edes voi olla asiakastyössä.

No, kai sekin urpo sitten jotain tietää, koska lääkkeet on alkaneet oikeasti vaikuttaa. On jotenkin paljon useammin sellainen "olen olemassa/nyt on tiistai/tällainen tämä maailma nyt sitten on" -olo, eikä sellainen kaoottinen sekasortofiilis. Kaoottisia sekasortofiiliksiä toki on, ja tulee varmasti aina olemaan ja se nyt on semmoinen asia, joka täytyy vain hyväksyä, mutta siis niitä on vähemmän. Sanoisin, että kolmena päivänä viikossa. Se on ihan helvetin hyvä parannus entiseen 24/7 melkeinmutteiihan-psykoosiin.

Nyt vähän vituttaa, että tuli tehtyä kandityö sellaisessa mielentilassa, mutta ihan hyvä siitä tuli silti. Ja valmis ennen kaikkea. Nyt voin taas hetken aikaa olla vaan ja latautua (olla töissä ja tienata rahaa) ja sitten taas puurtamaan.

Juttelin eilen yhden skitsofreenikon kanssa. Sillä on ihan järjettömät antispsykoottiset lääkkeet päällä, puhe mongelsi ja silmät seisoi päässä. Toimiminen vaikutti jotenkin kokonaisvaltaisen vaikealta ja puuroiselta, ajatuksenjuoksu hitaalta. Tulin surulliseksi. Sitten tajusin, että tunsin myötätuntoa. Sitten itkin, koska tajusin, että olen vieläkin, kaiken tämän jälkeen kykeneväinen tuntemaan tunteita.

Tänään aion vielä: pestä lakanoita, silittää mekkoja, tehdä ruokaa, lenkittää koiria ja hieman myös rietastella. Peilistä hymyilen itselleni. Se tuntuu kivalta.

Tuijotan duunin vessan peiliin könyttyäni ylös vessanpöntöltä. Lounasyrjöllä, tiedättehän. Kun syö olosuhteiden pakosta kaksi siivua ruisleipää ja meinaa pyörtyä, kun ajattelee sitä paskaviljaa ja niitä paskahiilareita. Ja sosiaalisen painostuksen alaisena jälkiruuaksi marjapiirakkaa vaniljakastikkeella. Sitä sokeria, hiilaria, rasvaa, paskaa, ällömakeaa scheissea, omaa painoindeksiä. Vähemmästäkin tulee oksennus, ei tarvinnut, kuin vähän auttaa ja humpsvaan, siellä se kökälelieju velloi vessanpöntön pohjalla punasiniviolettirusehtavana klimppinä. Tuo tuli minusta juuri ulos!!!!, on ensimmäinen, riemastuttava ajatus. Varmaan 400kcal? Enemmänkin?

Olen kadottanut todellisuudentajuni. Siis kaloritajun. Lopetin joskus kalorien laskemisen, sit lihoin tietysti 15kg ja tässäsitänytollaan, ei muista edes kaloreita jostain ruisleivästä. Voiko säälittävämpää/typerämpää olla. Ja sitten valitetaan siitä, että ollaan ihan virallisesti ylipainon puolella. Kun ei edes niitä kaloreita lasketa. Mietitään vaan, että onkohan syöty liikaa tänään (aina on syöty liikaa, kaikki ruoka on liikaa) ja sitten ylen annetaan. Arvioidaan niitä kaloreita siitä oksennuksesta. Ennen muistin, kuinka monta kaloria on viinirypäleessä, kuivatussa taatelissa, minttukrokanttisuklaapalassa, keskikokoisessa porkkanassa, jne. Nyt kaikki on yhtä epäselvyyttä. Ei mitään tietoa.

Syön varmaan ihan liikaa, mutten jaksa alkaa sitä kalorihommaa. Minua kiinnostaa kalorit vain oksentamisen jälkeen, ei ennen sitä.

Kuinka nopeasti ruoka/kalorit imeytyy elimistöön? En ole jaksanut ottaa itse selvää.

Näiden asioiden pohtimisen ohella menee ihan hyvin. Olen jopa ollut selvinpäin aika pitkään taas. Pitkään, siis mun mittakaavassa. Tää on vaan perseestä, koska kun olen selvinpäin, oksennan sitten niin, että verisuonet poksahtelee.

Oon vähän väsynyt.

Mielestäni kamalia asioita on tällä hetkellä erityisesti

1. Kynsisieniongelmasta kärsivän havaitseminen uimahallissa

2. Vaahtokarkit

3. Kun miehen penis näkyy housujen läpi

4. Miksei Britanniassa ole hammaslääkäreitä?

5. Marraskuu

6. Tungoksessa toisten tuuppiminen

7. Typerien häämekkojen arvostelu naimisiin menevän kaverin kanssa, kun itse on kohta eroamassa

Ei mulla muuta.