Olen ilmeisesti tuhonnut jotain oleellista kädestäni, sillä pikkusormeni ei liiku. Täytynee mennä lääkäriin. Onneksi ilman pikkusormea pärjää jotenkuten. Luulen, että iskiessäni kättäni veitsellä jotain meni rikki. Pelottaa, että joudun leikkaukseen. Tai sitten se on niin paskana, että antavat olla. Ehkä huomenna uskallan varata ajan, kun se on niin nöyryyttävää mennä itkemään, että joo ei tää toimi tää sormi kun puukko meni siitä läpi no siis siksi koska mä tein niin. Ihan vitun noloo.

Viimeiset neljä päivää olen polttanut yhteensä 16g kukkaa. Neljä kertaa päivässä gramma. Viu viu. Keuhkoihin se kiemurtelee ja sieltä verenkierron kautta aivoihin. Onneksi olen välttynyt hirvittäviltä ruokamätöiltä. Olen taas laihtunut. Vaatekaapissani on vaatteita kokojen 36-44 välillä. Kohta pääsen taas käyttämään huorahtavia koon 36 mekkosia (ja naimaan D:tä).

Asiat pyörii. Minä valun.

Tuntuu, kuin jokin outo sumu olisi hälventynyt. Siis sellainen päänsisäinen sumu, ajatusten tukkoisuus, tunteiden laimeus tai niiden olemassaolemattomuus, välinpitämättömyys. Se sumu. Tää tuntuu hiton kivalta, pää kirkkaalta, ajatukset virkeiltä ja joskus jopa fiksuilta. T sanoo rakastavansa hymyäni. Olen pari kertaa hymyillyt itselleni peilistä. Näytän ihan kivalta silloin. Joskus siis, kun kasvot eivät tunnu vääntyneen yön mittaan. Tai kroppa paisuneen. Tai mieli vääristäneen ihan mitä vaan.

Sain palkankorotuksen! Lisäksi paljon kehuja uudelta esimieheltä. Olen kuulemma tarkka, joustava, ahkera ja taitava.

Näistä hyvistä tunteista haluan nauttia ja unohtaa ne pienet jutut, kuten satunnaiset itsemurha-ajatukset, viiltelyhimo, yhden puhelinsoiton päässä odottava puuteritaivas.

Vointi on kohentunut huimasti parissa viikossa. Vähän lisää Ketipinoria iltoihin, niin kummasti alkaa taas mieliala kohoamaan. Olen pirteämpi ja energisempi, vaikka aamupäviät menevät vielä hieman kohmeessa. Onneksi ketiapiiniin tottuu nopeasti.

Päätin jättää opinnot hetkeksi kokonaan, ja ilmoittauduin poissaolevaksi yliopistolle nyt kevääksi ja ensi syksyksi. Olen töissä ja elämä on tasaista - juuri sellaista, kuin pitääkin. Arkirytmistä. Uuden vuoden vietin Tukholmassa T:n kanssa, yövyttiin söpössä hotellissa ja yritettiin keskustella asioista huonoin tuloksin. Nitkutellaan yhdessä jollain käsittämättömällä voimalla.

Unohdin Teron, enkä ole nähnyt D:tä hetkeen - onneksi. Hän tuntuu kadonneen, kuin tuhka tuuleen ja hyvä niin.

Olen pysytellyt sivistyneessä viinin lipittämisessä. Alkoholin ja satunnaisten bentsojen lisäksi ei mitään muuta. USKOMATONTA. Ja mun pää tuntuu kestävän tätä ihan hyvin.

Tänä vuonna haluan olla onnellinen.