Poliisi ostaa TV:ssä metrilakua: omenaa ja mansikkaa. Samoja, mitä mäkin ostan aina kesällä. Kesällä ostan myös rommirusinajäätelöä ja kirsikoita ja voisin istua ikuisuuden Suomenlinnan lautalla matkustamassa edestakaisin syöden niitä kirsikoita ja jäätelöä ja lakua. Me tehtiin T:n kanssa kerran niin, painettiin vaan aina uudestaan matkakorttia. Istuin T:n reisien päällä ja sen kädet oli mun vyötärön ympäri, sopivan tiukasti niin, ettei se ehkä tuntenut mun läskimakkaroita. Ainakaan se ei sanonut mitään, vaikka koko ajan pelkäsin sitä tai sitä, että se sanoo että sen jalat puutuu koska olen niin painava.

Pelkään aina sylissä istumista, olen aina pelännyt. Pelkään sitä että se joka kannattelee mua romahtaa, tai yrittää työntää kätensä mun reisien väliin ja huomaa, miten pehmeät löllyreidet mulla on ja ajattelee sitten että olen ihan helvetin vastenmielinen läski pehmeä inhottava. Inhoan sylissä istumista senkin takia, että ne "sä oot ihana, sun hiukset tuoksuu hyvältä ja sä tunnut hyvältä" -jutut tekee mut hullummaksi, kuin mitä jo olen, koska siis vittu mitä paskapuhetta. Ahdistaa jo pelkkä muisto viime lauantailta ja perjantailta, kun yritin olla rennosti edes kainalossa.En halua että kukaan tunnustelee mua, mun ihoa, ihonalaista rasvaa, huomaa että haisen pahalta, lähietäisyydeltä kun katsoo niin naama hilseilee ja on täynnä mustapäitä. Silmäpussit on ihan järkyttävät, silmät verestää, vaikken ole edes dokannut kuin viimeksi lauantaina.

Maksan laskuja, teen itselleni pizzaa, jota oksennan, yöt tuijotan kattoa ja yritän olla itkemättä, koska kuitenkin, kaikesta huolimatta, haluaisin vaan olla turvassa siellä käsien sisällä, vaikken pysty.

Kaikki on muuttunut. Elämäni tuntuu vieraalta, epävarmalta ja oudolta. Kaikki näyttää kummalliselta. Ainoastaan se, mitä tunnen sisuksissani, on sitä samaa ja vanhaa ja tuttua ja turvallista kaikessa turvattomuudessaan. Onneksi kahvi maistuu samalta. Ja menthol-savukkeetkin.

Työmatkan aikana tuijotan metron ikkunasta mustaa tunnelia, omaa oudoksi vääristynyttä heijastustani, Ruoholahti, Kamppi, Rautatieasema, Hakaniemi, Sörnäinen, Kalasatama...aika usein ajan vahingossa oikeasta pysäkistä ohi, kun suljen silmät, enkä kuule kuulutuksia, vain huminaa.

Asuntoni haisee kummalliselta ja se tuntuu keskeneräiseltä, vaikkei minulta puutu sieltä mitään.

Paitsi T.