Memories, oh memories

Olin ehkä 4-vuotias, kun muistan äidin sanoneen mulle, että mun pitäisi juosta tosi lujaa siihen metsään, jota pelkäsin ja pelkään vieläkin, ja olla siellä ja piiloutua. Mut löydettiin mudassa kieriskelevänä, hyperventiloivana, oli lokakuu. Kuului jotain pelkoa aiheuttavia ääniä, äiti kuulosti siltä, että en uskaltanut liikkua.

Sain tänään postia tilattuani faktaa arkistojen uumenista.

Yhdeksän vuoden päästä makasin patjana Jonkun Sedän alla ja meinasin tukehtua oksennukseeni. Joku työnsi paskaiselta nikotiinilta maistuvat sormet suuhuni ja kaivoi oksennuksen ulos ja sanoi, että "on sulla pokkaa". Pokkaa. Pokkaa.

Pokkaa.

En muista lapsuudestani paljoakaan. Välillä tulee välähdyksiä, välähdyksiä iloisista jutuista.

Siitä lähtien, kun muistan mitään, olen halunnut tappaa itseni. 8-vuotiaana pidin nenästäni kiinni ja menin kylpyyn. Happi loppui ja refleksit toimivat. 13-vuotiaana sain valtavan verensiirron sen jälkeen, kun olin viiltänyt oman kurkkuni auki.

Täytän kohta 29 vuotta. Kummitukset vaanivat nurkissa. Terapian työkalut ovat kadonneet. Kolme litraa viiniä/päivä on sääntö, ei poikkeus. Onnekis tänne tulee se vitun Alkon kuljetus.

Ajattelin muuttaa Kroatiaan.