Kaikki on muuttunut. Elämäni tuntuu vieraalta, epävarmalta ja oudolta. Kaikki näyttää kummalliselta. Ainoastaan se, mitä tunnen sisuksissani, on sitä samaa ja vanhaa ja tuttua ja turvallista kaikessa turvattomuudessaan. Onneksi kahvi maistuu samalta. Ja menthol-savukkeetkin.

Työmatkan aikana tuijotan metron ikkunasta mustaa tunnelia, omaa oudoksi vääristynyttä heijastustani, Ruoholahti, Kamppi, Rautatieasema, Hakaniemi, Sörnäinen, Kalasatama...aika usein ajan vahingossa oikeasta pysäkistä ohi, kun suljen silmät, enkä kuule kuulutuksia, vain huminaa.

Asuntoni haisee kummalliselta ja se tuntuu keskeneräiseltä, vaikkei minulta puutu sieltä mitään.

Paitsi T.