Katupöly tihkuu silmistä, haluan koppalasit. Tyydyn biker-aurinkolaseihin, kun ne peittävät nuo pupillit, eikä tarvitse meikata, kuin huulet punaisiksi. Olen niin väsynyt; nukahdan ratikkaan ja herään vasta Ruoholahdessa. Myöhästyn tapaamisesta, ärsyttävä kokoruskea puku, täsmä-sitä-täsmä-tätä, minä nyökyttelen ja vakuutan, että syön välipalaa klo 15:30. Tietysti, banaania, kyllä kyllä, ja juotava jugurtti, sehän on hyvää ravintoa se.

Vajoan ruusuntuoksuiseen kuplaveteen, painan pään veden alle ja pidätän hengitystä, leikittelen ajatuksella siitä, etten nousisikaan enää pinnalle. 60...61...62..63..64..65..66..67..68.. suuri koirantassu läiskii vedenpintaa, nousen, haukkaan happea. Ruskeat silmät tapittavat minua, isossa, kuolaisessa suussa tennispallo. En minä voi kuollakaan, sittenkään. Huuhtelen itseni, vedän märät hiukset nutturalle, pukeudun T:n verkkareihin ja t-paitaan, vedän lenkkitossut jalkaan. Istun metsässä kivellä, poltan 10 tupakkaa, juon termarista kahvia, jaan iloisille koirille kuivalihanpaloja kyyneleet silmissä. Välillä koirat jäävät makoilemaan auringonpaisteeseen vierelleni, nuuhkimaan sulanutta maata.

Kaikki on niin hyvin, mutten saa siitä mitään irti.