Tuijotan duunin vessan peiliin könyttyäni ylös vessanpöntöltä. Lounasyrjöllä, tiedättehän. Kun syö olosuhteiden pakosta kaksi siivua ruisleipää ja meinaa pyörtyä, kun ajattelee sitä paskaviljaa ja niitä paskahiilareita. Ja sosiaalisen painostuksen alaisena jälkiruuaksi marjapiirakkaa vaniljakastikkeella. Sitä sokeria, hiilaria, rasvaa, paskaa, ällömakeaa scheissea, omaa painoindeksiä. Vähemmästäkin tulee oksennus, ei tarvinnut, kuin vähän auttaa ja humpsvaan, siellä se kökälelieju velloi vessanpöntön pohjalla punasiniviolettirusehtavana klimppinä. Tuo tuli minusta juuri ulos!!!!, on ensimmäinen, riemastuttava ajatus. Varmaan 400kcal? Enemmänkin?

Olen kadottanut todellisuudentajuni. Siis kaloritajun. Lopetin joskus kalorien laskemisen, sit lihoin tietysti 15kg ja tässäsitänytollaan, ei muista edes kaloreita jostain ruisleivästä. Voiko säälittävämpää/typerämpää olla. Ja sitten valitetaan siitä, että ollaan ihan virallisesti ylipainon puolella. Kun ei edes niitä kaloreita lasketa. Mietitään vaan, että onkohan syöty liikaa tänään (aina on syöty liikaa, kaikki ruoka on liikaa) ja sitten ylen annetaan. Arvioidaan niitä kaloreita siitä oksennuksesta. Ennen muistin, kuinka monta kaloria on viinirypäleessä, kuivatussa taatelissa, minttukrokanttisuklaapalassa, keskikokoisessa porkkanassa, jne. Nyt kaikki on yhtä epäselvyyttä. Ei mitään tietoa.

Syön varmaan ihan liikaa, mutten jaksa alkaa sitä kalorihommaa. Minua kiinnostaa kalorit vain oksentamisen jälkeen, ei ennen sitä.

Kuinka nopeasti ruoka/kalorit imeytyy elimistöön? En ole jaksanut ottaa itse selvää.

Näiden asioiden pohtimisen ohella menee ihan hyvin. Olen jopa ollut selvinpäin aika pitkään taas. Pitkään, siis mun mittakaavassa. Tää on vaan perseestä, koska kun olen selvinpäin, oksennan sitten niin, että verisuonet poksahtelee.

Oon vähän väsynyt.