Lähimuisti pätkii ja keskittyminen on epätoivoista. Iho kuivuu ja kutisee. Juoksen illasta toiseen lähimetsän 7 kilometrin lenkin, jotta pääsisin salaa oksentamaan pusikkoon. Kerran pyörtyminen oli niin lähellä, että koira ehti syödä yrjöt. Must be delicious.

D tärisyttelee mulle tatskoja. Ulkona tuulee niin, että parvekelasit kalisee. Me ei puhuta mitään, koska meidän ei tarvitse. D:n rakkauskirjeet ihollani, pään hellä rapsutus aamulla, kun olen käynyt dosetilla, sormet vitussa - taas olen myöhässä.

Mutta lentäen myöhässä.