Taivas yskii päälle suuria, kylmiä, vastenmielisiä pisaroita, jotka piiskaavat ripsivärit poskille ja kyyneleet silmiin. Vien uuden B-lausunnon Kelaan, ihmiset tuijottavat, kun tärisen jonotuksen ajan ruskeilla, klähmäisillä penkeillä, piiloudun hupun taakse tuttua nistiä, häpeän kädessäni rypistyvää paperia. Käsialastani saa tuskin selvää, hakemus on kastunut, asiakaspalvelutyöntekijä vilkaisee minua pikaisesti, nakuttelee, leimaa, seuraava kiitos.

Kotona minua odottaa kaaos. Koirat ovat repineet untuvapeiton auki, höyheniä on joka puolella. Makaan eteisessä ja itken, hölmö rotikka nuolee kyyneleitä ja käy pitkäkseen viereeni. Ihana, koiranhajuinen hölmöläinen.

Kelassa käyminen oli päiväni ainut hoidettava asia, mutta olen lopen uupunut. Nukun kolmen ja puolen tunnin päiväunet, syön porkkanaraastetta sitruunamehulla, virun suihkussa istuen ämpärillä.

Kaikki on sumeaa, pimeää, raskasta, painavaa.