Olen kroonikko. Virallisesti. 15 vuoden syömishäiriö- ja mielenterveysongelmatausta aka Lost Case. Eli elämä jatkuu näin? Rullaa eteenpäin, ylös-alas, piriä nenään ja viinaa kurkkuun, kyrpää sisään ja that's fucking it?!

Olen niin vihainen. Vihainen tälle yhteiskunnalle, sen tarjoamille palveluille, riittämättömille sellaisille. Minua ei kuulemma voida koskaan parantaa, mutta toimintakykyäni voidaan ylläpitää. En halua mitään ylläpitohoitoa, haluan olla onnellinen! Mutta se on liikaa vaadittu, tosin tiedän sen itsekin.

Kolmen päivän punaviinin lipitys (Alkosta kolme litraa, kotiin päiväksi, yöksi pari viivaa, aamulla Alkoon, jne, jne) ja muu epäilyttävä toiminta on kääntänyt aivoni ympäri ja sisuskalut myös 180 astetta liikaa taivasta kohti. Rytmihäiriöt nipistelevät rintalastan alla, kainalossa asti, mutta osaan lievittää kipua.

Luulen, että lähden pian sairaalaan. Maailmani on sumenemassa.