Kurkkua ei kurista. Hengitys soljuu kevyenä sisäänulos, veri kohisee korvissa, sormenpäissä - edes varpaat eivät ole jäässä. Katson itseäni peiliin ja näen tyynet silmät, rentoutuneen suun, levollisen olemuksen. Lihakset tuntuvat kimmoisilta ja pehmeiltä, vartalo mukavalta.

Syön säännöllisesti. En laske mitään, mutta veikkaisin saavani energiaa noin 2000kcal päivässä. Yritän olla ajattelematta nelinumeroista lukua, jotta pystyisin elämään itseni kanssa. Riittävä ruoan määrä takaa hyvän olon. Riittävä määrä rasvaa silottaa ihon rypyt ja saa silmät loistamaan. Sopivan alhaiset hiilarit takaavat sen, että mieliala pysyy tasaisena koko päivän verensokerin pysyessä järkevissä lukemissa.

Tunnen tunteita. Muitakin, kuin negatiivisia. Nauran kovaäänisesti, pakahdun ilosta, suutun saatanasti. Usein myös ahdistun kippuraan, masennun peiton alle, mutta en koko aikaa. Elämässäni on muutakin, kuin negatiivista.

Palasin töihin, teen vain 20 tuntista viikkoa. Kandityö on hyvällä mallilla. Minulla on maailman ihanin mies, koti ja eläimet. Olen kipeä, mutta vähemmän.

Minä olen olemassa. Oikeasti.

Elämällä on merkitystä. Oikeasti.