Yhtäkkiä kaikki on hyvin.

Tätä on kestänyt ehkä maaliskuusta alkaen: päivärytmi on säännöllinen, herään aamulla ennen kahdeksaa, käyn lenkillä, menen oman alani töihin, tulen töistä, käyn salilla, teen ruokaa, syön sen, en oksenna sitä, nukun hyvin 100mg Ketipinorilla, en vedä kamaa. Juon joskus, mutta mun maksa on niin huonossa kunnossa, että se ei kestä oikeasti enää yhtään mitään. Sen takia kaikkia lääkkeitäkin on ajettu alas. Lääkäri sanoi, että kohta joudutaan miettimään maksansiirtoa, jos tuon sisäelimen kunto ei lähde paranemaan.

En tiedä, miksi kaikki on kääntynyt päälaelleen. En ole kokenut mitään valaistumista, tullut uskoon, rakastunut, ole raskaana. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, näin vaan kävi, ja mä toivon, että tää ei mene ohi.

D:stä ei ole kuulunut aikoihin mitään ja tuntuu, että se napanuora alkaa olla jo niin hapertunut, että sitä ei käytännössä enää ole. Niin vapauttavaa.

Ja nyt on kesä. Ja mä olen 30-vuotias. Ja mä olen selvinnyt kaikenlaisesta.