Katkolla käyminen se vasta onkin mieltä ylentävä kokemus. Katsoa sitä oksentamista, ripulointia, ahdistusta, deliriumia. Tunsin itseni selväjärkisemmäksi, kuin aikoihin, kun ensimmäisen kuivapäivän hikoiltuani ja täristyäni aloin palata normaaleihin olotiloihin. Ehkä mun ei olisi edes tarvinnut mennä sinne, olisin pärjännyt kotonakin, mutta kun siltä tuntuu niin siinä se. Hoitsun kanssa keskustelut pelastivat mut siltä, että olisin joutunut pitämään seuraa yhdelle puolitutulle (olenkohan nussinut sen kanssa joskus, en ole varma), joka onneksi lähti parin tunnin päästä mun asteltua ovista sisään. Nukuin varmaankin 20h putkeen, ainakin pääkopassa tuntui aika muhjuiselta kun heräsin, enkä edes välittänyt kysyä kellonaikaa.

T tulee ylihuomenna, eli mulla on vielä pari päivää aikaa kerätä kappaleitani kokoon, siivota kämppä ja hakea koirat maalta. Parannella haavaa ja yrittää olla katsomatta pankkitilille (-251,20€). D on soittanut tänään 7 kertaa ja mun päänsisäinen käämi kärähtää näillä sekunneilla, jos se mies ei usko, että mä en halua. Tänään. D tietää, että saa mut ympäripuhuttua, siksi se on niin sinnikäs. En ymmärrä - käsittääkseni sillä on ihan huomattavasti mua paremman näköisiä tipuja siinä ympäristössä, mutta silti se kärttää.

Huomenna töihin. Jakku päälle, huulipunaa, tukka ponnarille, lasit nenälle ja hymy perseeseen.