Olen tukossa kaikista tunteistafiiliksistäoloista, jotka hyrräävät varpaista hiuskarvatuppohin kihelmöiden enkä minä pysty enää hillitsemään näitä hallitsemattomia reaktioita.

Nauran, itken, raivoan, sitten ---

ei olekaan enää mitään, vain tyhjä seinä, jonka läpi näen ja katselen vain omia häilyviä muistojani, haistelen sitä partavettä tai jotain kitkerää liejua, näen ja tunnen kaikenlaisia käsiä ja huulia ja kieliä ja kuolaa ja tuntuu, kuin nielussa valuisi spermaa.

Niska on niin kipeä ja juntassa, että hädintuskin kykenen kääntämään päätäni ulisematta kivusta. Hirveät satsit lihasrelaksantteja, puhe mokeltaa ja silmät katsovat kaikkiin ilmansuuntiin samaan aikaan. Verenpaine on alhaalla, iho jatkuvasti kananlihalla ja niin tuntoherkkä, että meinaan purskahtaa itkuun ensin Teron ihosta ja myöhemmin T:n suudelmista kaulalla

"mä rakastan sua, K"

Paistan vimmalla murotaikinaa uunissa ja syön sen puoliraakana, juon paniikissa puoli litraa maitoa, tungen neljä leipää leivänpaahtimeen, kaadan niiden päälle vadelmahilloa, sitten toiset neljä ja vielä toiset neljä, harkitsen jopa koiranruuan syömistä.

Oksennusta tulee ja tulee ja tursuaa sieraimista, silmät vuotavat niin ,etten tiedä edes itkenkö vai onko tämä vain yrjöämisestä johtuvaa nestettä.

Painelen tölkinavaajan piikkiä reiteeni, kuvittelen olevani tomaattimurskapurkki. Syviä haavoja, verta joka puolella, mutta ihan sama,

minun täytyy luovuttaa.