Vatsaa vääntää ja kaikki elimet tuntuvat vaihtaneen paikkaa kropassani. En saa tarpeeksi happea, en saa tarpeekseni mistään, koko ajan on hirveä kaipuu ja himo ja... Sydän hakkaa miten sattuu, siis ihan oikeasti mulla on jumalauta rytmihäiriöitä, joiden takia kävin lääkärissäkin.

Lääkäri: "Mistä lähtien sydämentykytyksiä on ollut?"
Minä: "No... sunnuntaista lähtien."
Lääkäri: "Tulevatko tykytykset selkeästi esimerkiksi rasituksen jälkeen vai niin sanotusti ilman näkyvää syytä?"
Minä: "No... mä oon rakastunut."

Lääkäriä nauratti, hyväntahtoisesti siis. Sanoi, ettei ole syytä huoleen, EKG näytti perusongelmia lukuunottamatta hyvältä.  Terveyskeskuslääkäriksi todella huippu tyyppi, luki pikaisesti osan sairauskertomuksistani ja käski nauttia nyt, kun on syytä ja hyviä asioita. Lähdin onnesta itkeskellen pois vastaanotolta, eikä edes kaupungin harmaansävyinen fiilis saanut omaa olotilaani latistettua.

T on lähdössä taas pitkäksi aikaa työmatkalle. Se huomaa, että olen normaalia hyväntuulisempi ja pirteämpi, varmaankin aavistaa. Me erotaan. Tämä tuntuu liian hyvältä haaskattavaksi raunioituneen parisuhteen pelastusyrityksen takia. Tunnetusti olen myös tavattoman impulsiivinen, enkä käytä järkeäni. Mutta tää tuntuu hyvältä nyt, kaipaan hyvänolontunnetta niin kipeästi, etten uskalla päästää irti Terosta.

Tämä on erilaista.